Päätin jo kerran elää päivän kerrallaan, miettimättä menneitä tai tulevia. Mutta vaikeaa se on, miksi ihmeessä kaikkea pitää alkaa analysoimaan. Mikä on johtanut minut tällaiseen tilanteeseen? Mikä minussa on vikana? Mikä parisuhteessani mättää? Miksi haluan Häntä koko ajan?

Olen kyllästynyt arkeen ja siihen, että miehelläni ja minulla ei ole muuta yhteistä kuin lapset, sänky ja velka. Niin jossain vaiheessa olen kirjoittanut, että elän hyvässä parisuhteessa tai jotain - joopa joo onhan se tietysti niinkin ainakin siltä näyttää ulospäin. Meillä ei ole mitään muuta kuin lapsiin tai arjen asioihin liittyvää puhuttavaa keskenämme. Tunteistamme ei olla oikeastaan koskaan puhuttu. En syytä miestäni näistä asioista, vaan ihan yhtä syyllinen minäkin olen. Asioita voisi alkaa vieläkin korjaamaan, mutta miksi se on niin vaikeaa?